lauantai 19. tammikuuta 2013

pohdiskeluja..

Mä olen nyt väännellyt ja käännellyt mielessäni kivaa aihetta, kun kodinkin "sisustus" on ihan jäissä. Ja ei vaan jotenkin saa itsestään nyt mitään irti.  Mietin kerronko itsestäni kun olen wanna be kasvissyöjä(kohta) mutta sitten en olekkaan kun rakastan niin lihaa! Silti, esim. facebookissa pyöri kuva missä oli pieniä tipupoloisia laatikoissa ja laatikot oli vain toistensa päällä. Mulla ihan oikeesti tuli tippa linssiin ja ajattelin, etten ikinä oikeesti laita yhtään hot wingsiä suuhuni. Sama, joskus oltiin äitin kanssa huoltsikalla hampurilaisilla. Istuttiin ikkunoiden vieressä ja kesällä ovikin oli ulos auki. Ikkunan viereen ajoi sitten rekka, joka oli viemässä kauniita räpsysilmä lehmiä viimeiselle reissulleen. Eli meidän lautasille. Voitteko uskoo, että kaks ehkä eläinrakkainta ihmistä ei kyllä pystynyt syömään hamppareitaan loppuun. Puolet jäi siihen ja ranskalaiset meni sitten pahimpaan nälkään.
Olen siis itsessäni tehnyt sen havainnon, että niin pitkään kun minä en tiedä mitä niille eläimille sielä viimeisessä lepopaikassa tapahtuu, pystyn syömään jotain lihaa. Mutta silti siitä luetellaan jo nyt pois, possu,lammas,ankka,jänis...Tai possua syön muuten mutten ulkofilettä. Joku inhokki siitä on joskus jäänyt.
Mutta joo siis muuten en ala tuota asiaa enempää ruotimaan, koska tiedän että siitä ollaan niin montaa mieltä ja minä olen todellakin epäaidoin kasvissyöjä, mutta niin sanottu osittain wanna be. Ja vain sen takia että elukat on niin suloisia!

Tässä meidän Peppi vauvana <3 
Ja sitten oli tämä toinen asia mitä olin pohdiskellut. Mikä tää mun blogini oikeen on? En mä oikeesti oikeen sisusta (vaikka kuinka kovasti haluaisin, aina ei vaan rahat kaikkeen riitä), en mä oikeen puhu mistään ajankohtaisista asioista. Meillä ei ole lapsia, meillä on vaan kissoja. En minä niistäkään kauheesti jaksa kertoa. Ne on ihan tavallisia ja aina silloin tällöin täälä vilahtaa :) En ole kovinkaan mestarikokki, vaikka ruokaa tykkään tehdä. Tuskin ketään vaan kiinnostaa nähdä joka päivä kuvaa spagetista ja jauhelihakastikkeesta :D Leivonta olisi kivaa, mutta en koskaan onnistu, ehkä jossain piirakassa (jos oon pohjan ostanut valmiina ;) heh). Eikä täälä juurikaan muotijutut vilahda.
Voi apua, punainen lanka puuttuu!? Auttakaa, mikä tää on :))

Laitetaan nyt tähän loppuun kuva meidän mökin lähellä olevalta lammelta :) aikas nättiä.

P.s kuvat eivät varsinaisesti nyt liittynyt mitenkään tähä aiheeseen, mutta mielen virkistykseksi ne sinne laitoin :) Kivaa lauantai iltaa Putouksen parissa!

4 kommenttia:

  1. Mun mielestä tämä on hyvä näin :) Mun mielestä on parasta se että ei ole kategroituna (onko tuo sana??) mitenkään mihinkään :) Yleistä asiaa päiväkirja tyyliin ja mikä tärkeintä: oman fiiliksen mukaan :) -E-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aivan, oman fiiliksen mukaan! :) En ihan pro ole noissa sanoissa, mutta ymmärrettävä se ainakin oli ;) Hauskaa lauantai iltaa sinne! :)

      Poista
  2. Moni meistä elää just tollaista elämää, joten ihan kiva monelle varmaan samastua sun elämään. Itselle kolahti juuri noi kasvissyönti-tuotantoeläinahdistus. Ajatukset on hyvinkin samanlaiset.

    Jatka Moona vaan ihan tällä linjalla. Jos joskus alkaa joku ajatus syntyä "punaisesta langasta", niin sit se syntyy. Siihen asti anna mennä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, itsekin alan olemaan sitä mieltä, että punainen lanka löytyy ajan kanssa :) Eli niin kuin sanoit, annan vaan mennä :D Kiitos!

      Poista