maanantai 27. toukokuuta 2013

Kesäinen tuulahdus

Kylmää vettä naamalle, sinisyyden poistajaa silmien alle ja neljä kupillista aamukahvia. Luulisi, että se olisi poistanut väsymyksen tältä päivältä, mutta ei. Ei kai siitä voi päätellä muutakuin, että olipahan ihana viikonloppu! Oli aurinkoa, herkkuja, lievää humalluttavaa, ystäviä, musiikkia, piknik-kassi termareineen, ukkorakas ja Bon Jovin ääni. Tyyntä ja tuulta lisäksi.
Naurettiin vatsalihakset ihan kieroiksi ja kipeiksi. Katseltiin auringonlaskua ja nousua sekä neniimme hankittiin hassut kolmionmuotoiset rusketukset, toisille taisi tulla kyllä punoitukset. Joko nyt siis voisi sanoa, että kesä mylvii ihollamme? ;)
Tämä onnellisuus purskahtelee liitoksistaan. En voisi enempää pyytää vapaa päiviltä, tai tällä hetkellä ylipäätään. :)

Kertokoot kuvat enemmän kuin tuhat sanaa.








Auringonnousussa puoli viideltä yöllä :)








Aurinkoista loppu iltaa murut! <3 

torstai 23. toukokuuta 2013

Haaste!

Minun pitäisi keksiä nyt kolme outoa asiaa itsestäni ja heittää haaste eteenpäin. Nappasin tämän haasteen OLEMASSAOLOSTA blogista ja mietintä myssy alkoi heti sauhuamaan.
Jos kavereiltani kysyttäisiin, niin he varmasti osaisivat luetella heti useammankin, mutta näin itsekseen mietittynä tämä olikin haastavaa. Todella.


No ensimmäinen asia on varmaan se, että yhdessä tietyssä ravintolassa, huom! vain yhdessä tykkään kastaa heidän tekemät sämpylät coca-colaan. Tämä on jatkunut lapsesta saakka. Ja se ei siis johdu siitä, että sämpylät olisi pahoja tai kuivia, se vaan on hyvää colan kanssa :D

Toisena asiana on varmasti minun jumalaton purukumi-inho! Ou mai gaaaad, jos joku jättää purkan lautaselle, lautasliinalle, pöydälle tai laittaa sen kertaalleen syödyn purkan esim. ruokailun jälkeen uudelleen suuhunsa tai laittaa lapsensa purkan omaan suuhun. Varma oksurefleksi velloo mahassa. Voitte kuvitella, että viisi vuotta tarjoilijana olin tämän ongelman edessä useammin kuin viisi kertaa päivässä. Toinen kammotus on pilttipurkit.

Mutta silti kolmannelle sijalle ulottuu suihkun jälkeinen ihana korvienputsaus hetkeni. Rakastan velloa topsipuikkoja korvissa :D Vaikka niin ei saisi tehdä. Toi ukkokin sanoo, ettei ole koskaan tavannut ihmistä, joka kokisi vastaavaa mielihyvää korvien putsaamisesta.

Oliskohan nämä tarpeeksi erikoisia puolia itsestäni? ;)



Haastan samaan haasteeseen mukaan:

Not for sale
Ruustiinan ihmemaa,
Operaatio Jalokivimeri
millamainen

Olkaa hyvä tytsyt :)

ps. Postauksen vierailevana piristyksenä nähtiin veljeni koiruli Lenni, lenssu, lenssutin, Lenni lokipoikanen <3


Hiusvinkki..

..joka pelastaa ns. seuraavan päivän hiukset.
Tämän saat taiottua puolipitkiin tai pitkiin hiuksiin. Puoli pitkien hiusten kanssa tarvitsee muutaman pinnin enemmän kuin pitkien kanssa, varsinkin jos omaat liukkaat hiukset.

Pohjan voit käsitellä kuivashampoolla, jonka voit kevyesti harjata ettei jää liian mattaiseksi ja valkoiseksi, hiuspuuterilla tai kevyesti tupeeraamalla. Pohjalle voit tupeerauksen jälkeen suihkauttaa kevyttä hiuslakkaa. "Märkälakka" on huono pohjatyössä, koska se tuppaa olemaan hyvin voimakas, niin hius saattaa korppuuntua.

1.Jaa hiukset neljään osaan. Korvilta eteen päin anna olla vielä vapaana, mutta taka osa jaa ns. saparoille. Sitten käsittelet ensin toisenpuolen ja kiepauttelet haluamallasi tavalla hieman keskelle päin vetäen.  Kun olet saanut pinneillä toisen puolen kiinni, niin jatka seuraavalla puolella samalla tavalla. Mitä huolettomampi söherrys keskellä sen hienompi (minusta ainakin;))
2. Sitten otat käsittelyyn korvien luona olevat hiukset. Näillä osoilla voit tehdä haluamasi twistin tyyliisi. Letittämällä, punoksilla tai kuten minäkin ihan vain asettelin taakse muihin mukaan, sen kummemmin niitä huolittelematta. Ja osa vapaaksi jääneistä hiuksista taas luo tyyliteltyä huolettomuutta. Hieman pinneillä nostin haluamaani kohtaa korkeammalle.
3. Lopuksi suihkutat lakkaa, ja vaikka nyt sitä märkälakkaa ;) Tarpeeksi monella pinnillä kampaus pysyy koko päivän ja pieni löysähtäminen ei edes haittaa.



Minulla itselläni ei ole pohjalla mitään, ei edes tupeerausta ja siksi varmasti pinnejä näkyy enempi. Ja nämä minun hiukseni yltää juuri ja juuri harteille.

Mitäs mieltä olette tästä takatukka takusta? ;)

-moonainen moona-

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

uudet kledjut päällä :)


                                                      Paita, Gina trico
                                                 Farkkurotsi, Vero Moda
                                                      Maxihame, Vero Moda




Nää on niin sairaan ihanat! Eipä mulla muuta :)

I am ma-ma-Material Girl!


Eilen tuli todistettua itsessään monta heikkoa puolta. Esimerkiksi kyky sanoa ei -0%  ja kyky rajata ostokset alkuperäiseen suunnitelmaan -0%. Onneksi sentään osasin karsia osan vaatteista pois, ettei kassassa kilise liikoja ;) No naisenahan minä osaan kyllä selitellä itselleni, miksi tarvitsen kyseiset tuotteet ja vielä kun myyjä minua siinä auttaa, niin voiko sanoa ei ja olla ostamatta..öö ei.

Eli eilen illalla olin ideaparkissa Vero Modan VIP-shoppailuillassa, minkä olin voittanut Operaatio Jalokivimeri blogista. Jos illan teemana on shoppailu, niin voiko sielä olla shoppailematta?
Kolmen tytön bloggaajaporukka oli järjestänyt ihanan illan. Oli arvontaa, suussa sulavia mokkapaloja, Mary Kay-tuotteiden esittelijä, Hämeen kosmetologikoulun tytöt meikkaamassa huulimeikkejä ja tietysti nämä intoa täynnä olevat myyjät, jotka kiikuttivat meille vaatteita sovituskoppiin. Vaikka yleensä tykkään alkuun itse katsella rauhassa, niin täytyy myöntää, että oli aika mukava olo kun myyjät etsivät, suosittelivat ja riisuivat jopa mallinuken, että minä saan himoitsemani farkkurotsin. Ja Pakkohan se oli sitten tuoda ihan kotiin saakka. Tuskin olisin saanut sitä enään mistään, ainakaan Tampereen alueelta.

Lisämotivaationa toimi kaikista normaalihintaisista vaatteista lähtevä -15% alennus.
En tainnut olla ainoa intopiukeena shoppaileva.






Pakkahuoneen löydöt vasemmalla, Vero Modan löydöt oikealla.

Secondhand, oranssi pusero, mustat farkkushortsit ja ne kertaalleen nähdyt oranssit pökät

Uudet rakkauden kohteet, Khakin värinen maxihame ja farkkurotsini <3
Ostoskassin sisälle oli sujautettu pieni lahjakassi :)

Johan on muutamaan päivään kuulunut paljon kuhinaa vaaterekien ympärillä, mutta mikäs sen mukavampaa. Taustalla voisikin ihan hyvin soida Madonnan Material girl tai Shania Twain Ka-ching ;)
Sellainen pikkutyttömäinen onnellinen olo minulla on näistä pienistä kankaanpalasista.


Aurinkoista keskiviikkoa! <3

maanantai 20. toukokuuta 2013

Muotikirppistelyä Pakkahuoneella.


Kerrassaan mainio sunnuntai takana!  Lörpöttelyä ja shoppailua lisäksi ilma mikä oli kuin morsian.
 

Nappasin aamupäivällä ystäväni kiesiini ja suuntasimme Tampereelle pakkahuoneelle, muotikirppikselle. Tiesin kyllä, että sinne pitää mennä aikaisin. Varmasti olisi moni muukin naishenkilö kuullut tapahtumasta. Ja jumleissön, se jono oli tajuton! Pari sataa metriä. Ne ketkä tietää kun sanon, että se ylsi Itsenäisyydenkadun hesburgerin valoihin saakka, tietää siis, että se oli pitkä. Huhh, mä jo mietin hetken mielessäni kissatappeluita muutaman kangaspalasen kanssa ;) Ja sitä, että ennen ku me ollaan sisällä, kaikki parhaat on  jo mennyt. Mutta ei, ei ollut taisteluita ja meillekin vielä löytyi vaatteita. Minä tykkäsin.





Kuuma sielä tungoksessa tuli,  mutta fiilis oli ihana, todella kotoinen(?). Ja löysinkin itselleni yhden paidan,housut ja shortsit. Mikä parasta, nämä vaatekappaleet olivat sellaiset mitä en uutena varmasti ostaisi, mutta second handina ja muutamalla eurolla kipuraja pienenee niin, että uskallan ostaa ne itselleni.
Jos en jostain syystä osaakkaan kyseisiä vaatteita pitää, niin voin lahjoittaa ne taas eteenpäin ja muutaman euron menetys ei tunnu niin pahalta.

Housut Pakkahuoneen muotikirppikseltä. Paita Seppälä. Avokkaat Vagabond. Laukku -second hand


Itseasiassa, nuo värikkäät pökät saattavat päästä kyllä aika usein päälleni. Hieman ne olivat isot, mutta uskon että se ei haittaa tai sitten nipistän niistä hieman ompelukoneen voimin.
Kesäkassi on omasta takaa, tiedä häntä mistä lie hommattu ja loput kirppiskuteet esittelen teille myöhemmin.

Ainoa asia mikä minua koko päivässä harmittaa on se, että en tajunnut ottaa kirppiksen sisältä yhtään kuvaa! :( No, jos nämä muut kuvat yhtään kuvastaisivat eilistä ystävienkeskenlaatuaika-päivää ;)


Mukavaa, näköjään ilman puolesta hieman pilvisempää maanantaita kaikille! :)

-moona-

lauantai 18. toukokuuta 2013

Naisen elämää

Hohhoijaa, ollaanpa taas pidetty hiljaiseloa täällä suunnalla. Ja en vain valitettavasti ole jaksanut enää konetta avata työpäivien jälkeen. Eikä täälä ole kyllä mitään suurta kotona, pihalla tai muunkaan asioiden rintamalla tapahtunut.

Tänään kuitenkin lauantai sisälsi päivän Jyväskylässä. Kyseessä oli huoltopäivä geelikynsissä. Eli minä tein siis ystävälleni rakennekynsihuollon uusilla opettelemillani tuotteilla. Ja täytyy myöntää, että kohta en enään pysty enempää hehkuttamaan tätä LCN merkin rakkautta. Kyllä laatu on laatua. Jopa pelkästä ranskalaisesta geelauksesta tulee niin puhdas ja siisti lopputulos, ettei näistä voi muuta kuin tykätä! Niin tekijänä kuin kuluttajanakin.
Viimeisenä rastina ruutuun vielä saatetaan, muutaman kuukauden kuluttua näyttökoe. Sielä taitoni arvostellaan ja diplomit lyödään käteen, jos tietty läpi päästään ;) En malta odottaa!

Tässä tämän päivän tulos, ja suunta on vain ylös päin :)

Valitettavasti TAAS puhelinkuva :( kamera unohtu:((
Huomenna sitten viikonlopun riemua ja shoppailuhermoja hyväillään Tampereella järjestettävässä muotikirppiksessä. Saan ton meidän tyttöporukan tuoreimman mamman mukaan.  Saas nähdä mitä me sieltä löydetään :)
Ja tiistaina pääsee Vero Modan VIP-iltaan, johon voitin torstaina kutsulipun. Ai tätä naisen elämää ;)) On se joskus aika ihanaa? Vai mitä...

Mitäs kivaa teidän viikkoon/viikonloppuun kuuluu?
<3

-moonainen-

maanantai 13. toukokuuta 2013

Laiskuuden huippu!

Siltä tämä päivä tuntuu, mutta tätä se vapaa saa kyllä ollakin.
Kotona oloa kissojen kera. On löhöilty, syöty ja nukuttu. Täydellistä kissanelämää siis.

Peppi

Keijo
Pihalla oli pakko kuitenkin pyörähtää. Kävin tilauttamassa pyörääni korin, etten olisi kassieni ja pyörieni kanssa ojassa.
Tapasinpa siinä pari muutakin pikku tyyppiä.

Aika coolit rattaat pimatsulla :) ja todella osaavaa "vauvan" hoitoa!

Ja kyllä se niin vain on, että kukkapenkistä nousevat nuput ja pihanarussa kuivuvat pyykit tuovat sen kesän. Oli se kamera kaivettava pihassakin esiin.





 



Laiskaa, niin laiskaa, mutta ihanaa niin kauan kuin sitä kestää.  Nimittäin kahden ja puolen tunnin päästä mut revitään juoksulenkille, loppuupahan laiskuus :) Jos aivotkin alkaisi heräilemään huomiseen työpäivään.


ps.Sori hivenen pomppiva teksti, taidan ottaa vielä yhdet päikyt, niin yöllä nukuttaa sitten kunnolla ;)

Mahtavaa maanantaita! <3

-moona-

perjantai 10. toukokuuta 2013

Riisuttu makkari.

Onpas siitä pitkä aika kun viimeksi mitään sisustamiseen liittyvää olen teille postannutkaan. Kuin varkain tästä blogista on muodostunut lifestyle-blogi, mutta haittaako tuo? ;)

Kuitenkin tuosta makuuhuoneesta, minä todellakin riisuin sen.
Tosin en sitä teille täydessä tungoksessa ole näyttänytkään. Tavaraa on vaan kasaantunut ja kasaantunut, lopullinen stoppi tuli eilen iltapäivällä. Nettikirppikselle tavaraa myyntiin ja muut romppeet kaappiin.


.
Nyt taas silmä joutuu tottumaan hieman alastomampaan sisustukseen, mutta muutamalla taululla lisää ajattelin piristää kokonaisuutta. Vaikka valkoinen on puhdas ja valkoinen, on se myös todella valkoinen. Jotain väriä kaivataan! :)
Vai mitäs te ajattelette?

-moonainen-
<3

torstai 9. toukokuuta 2013

Piknik kesämekossa!

Ooo, mikä ke-to.
Tai keskiviikon alku ei ollut mikään hehkutus, nimittäin töiden jälkeen jouduin hammaslääkäriin. Ja ei ollut kiva operaatio tiedossa. Siitä kuitenkin hengissä selvinneenä ajattelin olla melkoinen bad ass ;) Kielloista huolimatta maistoin lasillisen tai kaksi viiniä ja syötiin patonkia, juustoa, viinirypäleitä ja mustikkarahkaa. Ai, että oli hyvää! Eikä haitannut minun suuni toispuoleisuus. Maut maistoin vaikka toisella poskella en mitään tuntenutkaan. Maltoin kuitenkin olla kaksi tuntia puhumatta MELKEIN! ja mitään syömättä/juomatta, edes vettä en juonut.

Ihanan rempseä päivä/ilta päättyi suomipoikien katkeraan häviöön, mutta illasta jäi silti hyvä fiilis.
Itse luovutin kuitenkin jo ajoissa ja menin turvonneen poskeni kanssa ystäväni luo punkkaamaan ja tytöt jatkoivat siitä vielä matkaa. Taisi olla hauskaa aamusta päätellen ;)

Kameraa ei tietenkään ollut mukana, joten puhelimen akku tuli taas kulutettua kuvia räpsiessä.Pahoittelen kuvien laatua, pientä pikselimössöä...:((

Niin mahtavaa oli olla kesämekossa aurinkorasvan tuoksu iholla. Näitä lisää!



Nämä oli ystävälleni mennessä päällä. Kirpparilta löysin tuon FINLANDIA laukun  3,-.
maximekko SEPPÄLÄ, sininen bleiseri H&M, Huivi Pieces

Mahtavaa helatorstain jatkoa! Minä jatkan jäätelön syöntiä ja toivon, että jomotus alkaisi hellittämään.


ps. Toiveiden toteuttamiseksi, tässä hieman asuaiheista tarinaa myös :) Laittakaa lisää toiveita tulemaan, vaikka sinne s.postiin!


-moona-