Minä istuin sohvalla tekemättä mitään ja mulle tuli huono omatunto. Ja mistä asiasta, siitä että mä istun!
Miksi,oi miksi?
Miksi pitäisi koko ajan olla joku projekti meneillään tai miettiä tiskejä,pyykkejä, siivousta, järjestelyä ym. Ei ne mihinkään katoa. Miksi leikkiä yli-ihmistä kun ihminen tarvitsee hetken rentoutuakseen? Mä olen niin kyllästynyt ja kiukkuuntunut, ihan vain itseeni.
Ennen olin sellainen, ettei periaatteessa millään ollut juurikaan väliä. Kunhan oli jotain mihin kallistaa päänsä kun meni nukkumaan.
No okei, oli kivat huonekalut, mutta en silloin jatkuvasti haaveillut mistään uudesta. Tai ainakaan en ottanut sellaisesta stressiä. Nyt tuntuu, että se puskee joka asiasta. Miten ihmeessä kaikki materiaali voi hallita kaikkea?
Milloin tämä kallistui siihen, että mihinkään mitä itsellään jo on ei ole tyytyväinen? Miksi aina toivoo saavansa jotain lisää? Minä niin syytän tätä maailman menoa, joka tuputtaa ja tuputtaa kaikenmaailman vempeleitä arjen "helpotukseksi". Jotkut toki ovat oikeasti hyödyllisiä ja joo ei olisi töitä jos tuotanto vaikka hetkeksi pystähtyisi. Silti minä melkein toivon sitä. Otettaisiin pieni aikalisä tässä eteenpäin menemisessä. Omakin arki tuntuu olevan jo sitä, ettei osaa pysähtyä. Olen kyllä vähän harmissani tästä asiasta.
Siis siinä vaiheessa mun herätyskellot alkoi hälyttää täysillä kun toivon ääneen itselleni näitä tabletteja, vai mitä lie. Voi luoja! Joillekin varmaan hyvin käytännöllinen esine, mutta mitä ihmettä minä sillä olisin tehnyt? Juuri sain oman, kahdeksan vuotta vanhan tietokoneeni toimimaan. Enkä tästä ihanuudesta aio luopua kyllä koskaan. Valkoinen pieni vanha koneeni :) Tuo ukkoki tuijotti mua ja kysy, että -Ohhoh, mikäs sulle on tullut. Sähän olet niitä niin vastaan.
Joo, niinpä niin.
Vielä ikean reissusta. Sielä ystäväni kysyi minulta, että olenko huomannut kuinka ihmiset ei enään kestä vastoinkäymisiä. Jonottamista, liian lähellä seisomista (siitä ystäväni sai jopa erään naisen huudot niskaansa, kirjaimellisesti HUUDOT), harjottelijoita, tuotteen loppumista, virheitä. Hävettää ihan myöntää, mutta kyllä minä tunnistan itseni näistä. Onneksi en vielä jatkuvasti, mutta joskus. Onko oikeesti tulevaisuus sitä, että me kaikki olemme loppuen lopuksi onnettomia ja kyynisiä ja silti meillä on jo kaikkea? Niin ja kyllähän se niin vain on, meiltä puuttuu kärsivällisyys.
Voi kun itse olisi vielä siinä viisi vuotiaan kengissä, joka saa iskältä sen työkalupakin ja alkaa innoissaan leikkimään ruuvimeisseleillä. Siinä oli "perhe" valmiina, isi,äiti + lapset. Ja mitään muuta ei tarvittu, jotta minä olin tyytyväinen. Ainakaan sillä hetkellä ;)
Voi jestas, anteeksi tämä avautuminen, mutta huh huh.
Nyt kyllä lupaan myöhäisen lupauksen. Minä pysähdyn ja nautin! Olen tyytyväinen siitä mitä minulla ja meillä on, enkä koko ajan toivo saavani lisää jotain. Otan itse siis kauan haluamani aikalisän. Teen työni, nautin vapaa aikani ja rentoudun.
Ollaan esim. pärjätty jo vuosi ilman hyllyä, niin pärjätään kyllä vaikka seuraavakin ;)
Ei saa uuvuttaa itseään, pitää sallia se suklaa ja sohva! :D
Miettikääs, onko teillä samanlaisia mietintöjä kuin minulla?
 |
| Siinä meille rentoutumisen mallia ;) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti