Mistä mä oon? :)

Olen tässä jo pidemmän aikaa miettinyt lausetta, jonka eteen joudun aika usein työssäni. Se kuuluu näin -Mistäs sinä olet kotoisin?

Niin, jotenkin tuntuu etten koskaan saa aikaiseksi kunnollista suoraa vastausta. Olen siis syntynyt Kemijärvellä, mutta jo minun ollessa kolme vuotias, ollaan pakattu kimpsut ja kampsut kasaan ja suunnattu auton nokka kohti Vierumäkeä.

Kemijärveltä minun muistikuvissani on ainoastaan kolme asiaa. 1. Istun keittiön pöydällä ja iskä kysyy, oletko varma että haluat tämän tautoinnin (hedelmäkarkin mukana tuleva ihoon lätkästävä "tatska" joka lähtee kulumalla pois) ? Se saattaa nipistellä ihoa ja sitä ei heti saa pois. Jep, mulle mulle! Ja ku se on ihossa kiinni, alkoi kamala itku että se pitää saada pois. Helppo lapsi;) 2. Istun naapurissa, sellaisessa kolmen istuttavassa keinussa mitä on yleensä mummoloissa , syömässä eskimo puikkoa ja 3. Talo täynnä pahvilaatikoita ja imuroin äitin perässä uudella hienolla leikki-imurillani missä on helmiä ja ne pomppi aina kun imuroi. Ei ihan kotiseutumuistoja synny tuolta ;) Olen hieman kateellinen kyllä veljelleni, että se on saanut elää kuusi hienoa vuotta Kemijärvellä. Se on enemmän lapista kotoisin.

Vierumäellä sitten taas asuttiin vaan vuosi. Se nyt ei tunnu tällä hetkellä mitenkään läheiseltä paikalta, mutta sain siellä ensimmäiset ystävät, joista taas on hyviä muistoja. Parhaiten mieleen jäänyt muisto on, kun hoidossa oli pakko syödä maksalaatikkoa ja verilättyjä, Hyi! Ja mustikkarahka oli kamalan hapanta. Meni pitkään ennen kuin uskalsin syödä uudestaan ja hyväähän se nykyään on. Ja taas varahoito paikassa vanhemmat lapset opettivat sekoittamaan vanilijajäätelöön kaakaojauhetta, niin sai suklaajädeä. Ja tietysti maailman hienoimmat PULA-hatut saatiin veljen kanssa iskältä. Nyt harmittaa niin kun niitä ei ole enää missään??

Sieltä sitten ensimmäiset raastavat erot kavereista ja muutto kohti ns. pääte pistettä, missä me mieheni kanssa nykyäänkin asutaan. Kerhot ja koulut tuli täälä pienessä kylässä käytyä ja pitkään pidin tätä oikein kotipaikkana, erotuksella tietty etten ollut syntynyt täällä. 

Kun me tultiin siihen ikään, että veli tuli armeijasta ja minä olin nipin napin 17-vuotias jäätiin me kaksin tänne, siis ihan omasta tahdostamme ja ruinaamisen taidoista. Koulua en enää halunnut vaihtaa ja niinpä me asusteltiin mun veljen kanssa kaksin. Itseasiassa kahdessa eri osoitteessakin. Äippä ja iskä muutti takaisin omille kotikonnuilleen, missä meillä on mummolat, tädit, sedät, serkut ja mökki. Varkaus, tuo pieni pahalta haiseva kaupunki on kyllä kuin toinen koti. Leppävirta on taas lepoa mökillä, mutta ei tämäkään oikeasti koti ole vaikka kotiin mennään aina äiskän ja iskän luo.

Ja nykyään tämä pieni kylä, missä olen koko nuoruuden ja tämän aikuisuuden alun asunut on herättänyt minussa kummallisuuden tunteen. Voinko sanoa olevani kotoisin täältä missä minulla ei ole veljeni lisäksi yhtään sukulaista? Täällä on kuitenkin muuten kaikki muistot mitä nuoruuden muistoihin voi änkeä ja vielä vähän enemmänkin. Täällä ei ole vieras olo, eikä ole jatkuva ikävä sinne jonnekin kotiin.

Olen yrittänytkin noudattaa samaa periaatetta kuin meidän vanha Turre-koira, koti on sielä missä on tutut matot ja sohvat. Hätä oli suuri omakotitalosta muutaessamme, mutta myöskin helpoitus suuri, kun uuteen kotiin mentäessä koira huomasi, että täällähän kaikki on, huhhuh. Koti on sielä missä ydin perhe on. Ja minun ydinperheeseeni kuuluu nykyään kolme karvaista kaveria kaksi nelijalkaista ja yksi kaksilahkeinen <3 Jopa äitin ja isän luona heitä tulee ikävä. Vaikka täälä taas tihrustan välillä, että minäkin haluan mennä omille porukoille sunnuntaisin syömään. Onneksi on edes anoppila lähellä ;)

Mutta kai mä sanon silti vielä, että olen kotoisin Kemijärveltä, en vain tiedä sieltä mitään :D

Koti on sielä missä sydän on, mutta miten se kotoisin juttu meneekään? Toiset sanoo sen missä on elänyt ja toiset sen missä on syntynyt.. Mitä mieltä olette?

Heinäkuu hei alkoi! Aaa mun lomani on lähellä!