sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Tukka on se juttu

Jee kevät tulee ja pipot lentää kohta kaappiin!
Olen oikeastaan jo alkanut tekemäänkin niin..pannat olen vielä säilyttänyt saatavilla, jotta korvat pysyy lämpösinä.
Ja pikku hiljaa hiusten liimalettikausi on selätetty! Pipon alla hiukset on saaneet kasvaa, mutta samalla latvat on päässy haarottumaan. Ja uskokaa tai älkää, vaikka kampaamossa olen töissä niin annan aika nihkeästi leikata omia hiuksiani :D Kuulostaa hölmöltä, mutta liian terveenä en saa niitä mihinkään! Ne ei pysy letillä, ei pinnillä, eikä kunnolla ponnarillakaan saati sitten että olisivat kuohkeasti avonaisina. Pientä rosoisuutta kun löytyy, taittuu nutturat, letit, laineet ja käkkärät. Pikku myy nuttura alkaakin muodostumaan jonkin sortin tavaramerkiksi :) 
Jos hiukset ovat kuitenkin lliiiiiaan rosoiset ja haaraiset, ne eivät silloinkaan mene minnekkään. Silloin ei suoristusraudat ja muutkaan oikein meinaa tepsiä. "Purkkamaista" hiusta on vaikea jopa harjata. Silloin kannattaa lampsia suoraan kampaajan paikkeille ja napsauttaa latvat katki. Vaikka vähän kirpaisisikin, on leikkaus parempi ratkaisu kun hiirenhännän kasvatus, jossa jokaisessa karvassa on kymmenen haaraa :D


Ja niinhän näille minun omille hiukselle oli käynyt! Varsinkin etusivuhiuksille (onko tuo ees sana?). Ja perjantaina minä sitten pyysin työkaveriani leikkaamaan minulle vahvan otsatukan. Lähti samalla edestä kaikki huonot pois ja malliin tuli tarvittava pieni muutos. Joka toi mukanaan ihan uuden ilmeen. Ja nyt on olo niin kotoisa ja turvallinen. Kärsin atooppisesta ihosta ja viime aikoina otsani on ollut aika kovalla koetuksella, niin saanpahan senkin nyt piiloon. Ja vóla sekin ongelma on "hoidettu".





Näin talvikausina minä "joudun" melkein kuukauden välein ellen useamminkin käymään kosmetologilla, jotta saan pidettyä hipiäni edes jossain kunnossa. Kokeilkaas korppuihosta kärsivät kanssa tuota syväkosteuttavaa ultraäänihoitoa. Aivan ihanaa!


No, mutta sitten minä paljastan teille meidän tyttöjen lauantaita päivää/iltaa. Joo taas, mutta tää oli kyllä niin vertojansa vailla ja näitä hommia ei ihan hirmu usein (lue ikinä) olla touhuiltukkaan. Oli meinaan naurua, onnea ja tippoja linssissä. Onneksemme epätoivo ei astunut kuvaa ollenkaan.



Nimittäin hääpuvun metsästys, se oli jotain niin hauskaa ja ihanaa. Tuli osittain todella aikuistunut olo ja olisi itsekin tehnyt mieli sujauttaa yksi puku päälle, mutta toisaalta tuli hillitön lapsenomainen halu juoksennella pukujen alla, väleissä, seassa ja hypistellä jokaista röyhelöä. Mitähän henkilökunta olisi siitäkin tuumannut?

No jos minä nyt jatkan tätä lapsenomaista fiilistä turvallisesti täälä kotona, missä kukaan ei katso minua kieroon ;) Ja laitan leffasta jääneet suklaapatukat parempiin suihin.
Muista jutuista yritän sitten huomenna saada tarinoitua jotain kivaa.



Sunnuntain jatkoja teille! <3

p.s Kuvissa olevat häämekot ovat vain rekvisiittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti