lauantai 6. huhtikuuta 2013

Perjantainhuumaa

Aaaa,mikä päivä! Olin kyllä pelkkää hymyä.
Eilen oli siis minun syntymäpäiväni. Ja A oli suunnitellut illan valmiiksi, ettei töistä päästyäni tarvitse enään alkaa pähkäilemään, että mitä tehtäis. Alkuun se sanoi, että älä sitten mitään showta odota. Heh, en sellaisista oikein välitäkään. Olen tosi huono olemaan huomion keskipiste.
Alkuun iski ihan karmee vaatekriisi, ku toinen veti kauluspaitaa niskaan ja mun oli ängettävä korkkareita jalkoihin. A ilmeisesti huomas mun tuskailun ja lopulta sanoi, että mitäs jos lähdettäis sittenkin ihan rennosti. Huooohhh!! Joo todellakin! A heitti pipon päähän ja mä conssut jalkaan, fiilis muuttu heti rennommaksi.



Eli mentiin viettää mukava päivä Tampereella leffassa ja välipala siivillä. Voiko sellasia olla? No meillä oli kuitenkin.



Sitten alkoi kotimatka ja A:n naamalle muodostu typerä virne joka ei koko matkana hellittäny. Välillä teki mieli kolauttaa sitä jollain :D
Mutta ihanat! Ne oli veljensä kanssa sopinut, että toinen A tulee laittaa meidän kodin kuntoon sillä välin ku ollaan pois. Ja kun me astutaan sisälle tänne on luotu todellinen Pizza ristorante -aivan kuin olisit Italialaisessa pizzeriassa -tunnelma. Minä sain vihdoin kotitreffit! <3



Ei voi muuta sanoa kuin Kiitos!! <3
Pienillä asioilla mun päivästä tuli parasta laatuaan ja olen onnellinen! :)

Muksaa viikonloppua! Tästä jatkuu nyt kuitenkin "pojaton" lauantai ;)

2 kommenttia:

  1. Myöhäiset onnittelut :)

    Kuulostaa täydelliselle perjantaille ja VAU mikä yllätys! aika romattiselta kuulostaa <3 Täällä kans tänään vietetty avokin kanssa laatuaikaa shoppailen ja herkutellen ulkona :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon!<3
    Oli kyllä aikas ihana yllätys! Tälle herkkikselle saatiin tippa linssiin ;)
    Kyllä se niin on, että laatuaika ukon kanssa on joskus niin ihanaa! <3

    Sunnuntain jatkoja sinne suunnalle! :)

    VastaaPoista