perjantai 14. joulukuuta 2012

Kaupunkiloma.

..Oma koti kullan kallis! Mutta tulipas ihana loma vietettyä ukkokullan kanssa Budapestin puolella.

Viisi yötä vietettiin Budapestin keskustassa sijaitsevassa hotellista, josta en valitettavasti kerro enempää, koska hotelli ei mielestäni ole mainitsemisen arvoinen. Kyllä sielä kuitenkin nukuttiin puhtaissa lakanoissa. Tässä tapauksessa ei voida puhua -Luonnossa kauniimpi kuin kuvassa, sanonnasta. Kyllä se menee toisin päin.

Mutta muuten aivan mahtava paikka!
Aivan uskomattoman hienoja rakennuksia hienoine yksityiskohtineen. Vaikka maa on paljon kärsinyt II Maailmansodan aikana, niin on sielä kyllä huikeita paikkoja säilynytkin.

Vaikka mekin viisi yötä sielä vietimmekin ja paljon nähtiin, niin hyvin paljon jäi myös näkemättä. Joten ehkä sanoista teoiksi ja kesällä uudestaan.

Ja ne kylpylät, ahhhh.... Kyllä rentoutti jouluisen ahkeroinnin kodin sekä työn välillä.
Pipoa kyllä suosittelen ulkoaltaisiin, jollei halua tälläistä kuume-nuhatautia mukaanaan viedä. Niinkun minä tein. Oli aikas tuskainen lento tai pikemminkin lasku kun Suomeen saavuttiin.

Pitemmittä puheitta, suosittelen paikkaa lämpimästi kaikille kaupunkilomakohteita haeskeleville. Seuraavissa kuvissa vain murto-osa siitä mitä kaikkea siellä näkeekään. Valitettavasti minun kipuiluni rajoitti iltakävelyitä. Milloin olisi saanut ne kaikkein hienoimmat kuvat.

Aivan ihanat parvekkeet..


Tähän asti parhain kauppahalli missä minä olen käynyt;)


Iltapalapaikka, nam. Ja yksi tuollainen lamppu kiitos!


Gellert-kukkula, sinne me käveltiin.


Tonava


Voi kun olisimme menty illalla. Mikä se näky sitten olisi ollutkaan,,



Kirkosta n. kolmas osa ;)


Kahvitauko.



Lentokenttä lempeä <3


Lentokone maisemaa, hieman huono mut kuitenkin :)


Nyt ihanaa perjantaita teille!:)
Minä jatkan vielä muutaman päivän lomailua täällä sohvanperukoilla peitto korvilla. Jos töihin mennessä olisi jo terve. Jaksaa sitten viimeisetkin jouluhärdellit touhuilla.

                                                     -lillamolla-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti