Ostin tuossa muutama viikko sitten Frantsilan kehäkukan pihalla olevasta suulikirppikseltä vanhat lewikset. Pienten fiksailujen jälkeen ne olivat valmiit käyttöön. Nyt äidin korulaatikosta löytyi lewiksiä koristamaan muutama kello, suoraan samoilta ajoilta kuin itse pöksytkin. Ja pari vanhaa kultasormustakin sain käyttöön, mitkä iskä oli ostanut joskus äipälle.
Tälläisiin tavaroihin syntyy ihan erilainen tunneside kuin kirppiksiltä tai kaupoista ostettuihin ja tottakai onhan ne ollut jo suvussa muutama vuosikymmen takaperin. Ja varmaan myöskin siksi niistä tuli heti minun korurasioideni tärkeimmät aarteet, kun valitettavasti äidillä ei ole ollut nuoruudesta mitään omia vaatekappaleita tai muita jäljellä, mitä olisi voinut minulle kierrättää. Nyt kun olen vanhempi ja äiti on jo saanut korujaan kyllästymiseen saakka käyttää, alan saamaan pieniä aarteita itsellenikin. Tämä on parasta kierrätystä. Siksi kannattaakin joskus miettiä, haluaako ihan kaikesta vanhasta tavarasta luopua vai olisiko jossain niin iso tunneside, että sen voisi vaikka jälkipolvelle säilyttää. Kirppistavaroita täytyy joskus miettiä todella tarkkaan.
Samaten minulla on muuten muutama laukku, mitkä olen saanut mummilta...voisinpas nekin joskus näyttää, se hullu meinas heittää ne roskiin ;) Ollaan taidettu mun serkun kanssa kiljaista aika kovaa, että no et varmaan heitä vaan anna meille :D Muutama laukku ja vyö rikkaampana lähdin silloin mummolasta pois. Se on eri tarina se ja siitä on kyllä aikaa.
Tässä ensimmäinen osa kello löydöstä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti